Internet on kaikkialla
Internet, käyttökielessä yleisesti vain “netti”, on valtava verkostojen verkosto. Internet yhdistää maailmanlaajuisesti sadat miljoonat tietokoneet ja muodostaa näistä verkoston, jossa mikä tahansa tietokone voi kommunikoida minkä tahansa toisen tietokoneen kanssa, kunhan nämä molemmat on yhdistettynä internetiin.
Internet on kuin maailmanlaajuinen hämähäkin seitti, johon tulee uusia säikeitä joka hetki ja joka kietoo maailmamme yhä tiiviimpään verkkoon. Olemme jo hyvinkin tottuneet siihen, että netti on käytössämme kaikkialla, kaiken aikaa ja kaikilla laitteillamme.
Nykypäivänä internet on saumattomasti integroituneena arkeemme. Saamme internetin kautta uutiset, säätiedot, lottonumerot, työpaikkailmoitukset, hääkutsut ja terveiset kaukana asuvilta ystäviltämme emmekä osaisi enää kuvitella aikaa, jolloin internetiä ei ollut. Silti meidän ei tarvitse muistaa kovinkaan kauas, vielä 1990-luvulla internet oli vain harvojen käytössä eikä sen päivittäistä tarvetta edes nähty. Eikä ollut edes kuvitelmissa aikaa, jolloin lääkäri voisi tehdä diagnoosin internetissä tai koulujen kursseja voisi suorittaa menemättä kertaakaan edes koulurakennukseen.
Nykyään on normaalia ensin yrittää asioida netin kautta, vasta mikäli tämä ei onnistu, ovat vaihtoehtoina puhelin tai paikan päällä käyminen. Tämä kaikki tosin tuntuu niin kovin hankalalta, kun kerran olemme internetissä asioinnin helppouteen tottuneet.
Internet muuttaa maailmaa
Internet on muuttanut viestintää ja medioiden toimintaa enemmän kuin mikään muu sitä ennen. Aiemmat keksinnöt, kuten puhelin tai televisio, on luotu yhteen tarkoitukseen ja niiden kehityskaari ei ole loppumaton. Internet sen sijaan kykenee muuttumaan, mukautumaan ja kehittymään jatkuvasti, sillä sille millä ei ole fyysistä olomuotoa, ei voi eikä tarvitsekaan asettaa keinotekoisia rajoja. Ja mitä enemmän ihmiset internetiä käyttävät, sitä enemmän se kehittyy. Jollain tapaa internet on kuin elävä organismi, joka oppii ja muistaa asioita paremmin kuin me ihmiset, ja jonka puoleen me lähes poikkeuksetta käännymme minkä hyvänsä ongelman kohdatessamme.
Internet avaa maailmaa myös heille, jotka eivät sitä muutoin pääse näkemään. Videot ja kuvat vievät kaukaisiin maihin, näyttävät meille maailman josta aiemmin olemme vain kuulleet. Nyt tämä kaikki on vain parin näppäimenpainalluksen päässä. Opimme toisista kulttuureista ja kansoista, pääsemme ihastelemaan villieläinten elämää, voimme kommunikoida täysin tuntemattomien ihmisten kanssa ja vaihtaa ajatuksia ja mielipiteitä.
Internet apuna päivittäin
Moni asia, jota teemme internetissä, on nykyään meille jo niin arkea, ettemme edes juuri muista, kuinka ennen internetiä niiden kanssa toimimme. On aivan arkipäivää ostaa netistä niin lento- kuin junaliputkin, varata hotellit ja lomat, etsiä reitti kaupungista toiseen tai vaikkapa sen parhaimman pannukakun ohje. Kuka enää kaipaisi näiden osalta aikaa ennen internetiä?
Lääkärin vastaanotolle saat ajan kätevästi parilla klikkauksella, ja yritysten chat-palvelut auttavat mitä erinäisinten ongelmien kanssa. Älypuhelimissa on nykyään tallessa jo lähes koko elämä, niin valokuvista ja kalenterista kuin syntymäpäivämuistutuksista ja ystävien osoitetiedoista lähtien kuin vaikkapa cv:t ja muistiinpanot tärkeistä asioistakin.
Kuka kaipaa pankkiasioiden hoitamiseen tiskiä? Aika harva enää nykyään. Nettipankin kautta voit hoitaa pankkiasiasi juuri silloin kuin haluat, oman kotisi rauhasta tai vaikkapa kesken loman. Enää ei ole väliä sillä missä olet, sillä netti on mukana kaikkialla missä sinäkin ja netin myötä myös kaikki käyttämäsi palvelut.
Asioiden internet
Nyt kun internet on jo lähes jokaisen länsimaisen henkilön saatavilla, on aika valmistautua sen seuraavaan valtavaan harppaukseen. Tämä on tietysti paljon puhuttu esineiden tai asioiden internet, eli internet of things eli IoT. On ennustettu, että seuraavien vuosien aikana internetiin yhdistettyjen laitteiden määrä olisi huikeat 20 miljardia maailmanlaajuisesti. Tämä on luku, jota on vaikea edes käsittää tässä yhteydessä. Asiantuntijat uskovatkin, että asioiden internet tulee muuttamaan arkeamme vielä suuremmin, kuin mitä internet itse on tehnyt.
Elämää helpottavia laitteita alkaa jo olla käytössämme, esimerkiksi terveydenhuollon saralla. Kenties hyvinkin lähitulevaisuudessa olemme jo tottuneita siihen, että jääkaappi tietää mitä siellä on sisällä ja osaa tarvittaessa tehdä itse kauppaan tilauksen, kun jokin tuote pääsee loppumaan. Tai kun syötät reseptin, osaa se kertoa onko sinulla siihen tarvittavat ainekset tai mitä sinun tulisi vielä hankkia – tai jopa tilaa ne itse.
Riittäkö virta?
Ainoana ongelmana tämän asioiden ja esineiden internetin laajentumisen suhteen asiantuntijat näkevät toistaiseksi sähköntuotannon riittävyyden. Mitä enemmän antenneja ja pieniä osasia verkkoon liittyy, sitä suuremmat haasteet se luo laitteiden akkujen kestävyydelle. Internet tarvitsee sähköä ollakseen käytössä ja ilman uusia keksintöjä tai kehitystä sähköntuotannon saralla voivat monet uudet ideat internetin ja esineiden yhdistymisen osalta kokea hidasteita tai takapakkia.
Internet on siis kaikkialla ja tulee olemaan vielä enemmän sitä, hyvin lyhyen ajan kuluessa. On meidän jokaisen omasta mielenkiinnosta ja halusta kiinni, kuinka paljon haluamme sitä itse hyödyntää ja kuinka paljon haluamme sen elämään helpotusta ja helppoutta tuovia ominaisuuksia käyttöömme ottaa. Toistaiseksi.
Todennäköisesti kehitys kulkee niin, että lopulta emme enää voi valita esineitä ilman internetiä, sillä sellaisia ei enää valmisteta. Kuten on käynyt vaikkapa televisioille, harvassa enää ovat ne, joita ei nettiin saa kytkettyä.